Me suomalaiset olemme (omasta mielestämme) tunnettuja sisukkuudesta, nöyryydestä ja työteliäisyydestä. Nämä piirteet ovat kulttuurimme peruskiviä, jotka näkyvät vahvasti myös suhtautumisessamme rahaan. Raha on meillä ollut perinteisesti hienovarainen ja henkilökohtainen aihe, joka saattaa herättää voimakkaitakin tunteita ja mielipiteitä. Pilke silmäkulmassa voidaan todeta, että rahaa saa olla, kunhan se on työllä ansaittu tai lotossa voitettu. Peritty raha on pahasta, ja vielä pahempaa on osingoilla marinoitu toimitusjohtaja, joka on paha jo itsessään.
Heikko suhde rahaan voi kaataa kokonaisen liiketoiminnan, joten yrittäjän on hyvä selvittää itselleen oma suhtautumisensa rahaan ja tarvittaessa kehittää sitä. Jos yrittäjä näkee rahan vain liiketoiminnan pakollisena sivutuotteena, niin ollaan menossa pahasti metsään. Menestytä yritystoiminnoillaan saavuttaneet tietävät, että rahan ansaitsemisen tulee olla liiketoiminnan keskiössä, ja kaikki muut osa-alueet palvelevat sitä. Niin on parempi kaikille.
Ahneus ja raha – mikä pari
Klassisen näkemyksen mukaan voittoa tavoitteleva yrittäjä on ahne ja sielultaan huonompi, kuin juuri ja juuri toimeentuleva sankariyrittäjä. Nöyryyden laki vaatii pienyrittäjää pitämään hinnat matalina ja päivät pitkinä.
Laitetaanpa valot päälle.
On tärkeää erottaa terve taloudellinen pyrkimys ja yltiöpäinen ahneus toisistaan. Raha itsessään ei ole ahneutta; raha on vaihdannan väline, mahdollisuus ja resurssi. Ahneus on käytöksellinen ylilyönti, epäterve halu omistaa ja hallita maallista mammonaa vain omaksi edukseen.
Ahneuden stigma voi tehdä yrittäjälle vaikeaksi myöntää, että hän haluaa ansaita rahaa, ja tämä voi johtaa siihen, että liiketoiminta ei ole kannattavaa. Kannattavuuden puute puolestaan rajoittaa yrityksen kasvua, kehitystä ja kykyä luoda arvoa asiakkaille, työntekijöille ja yhteistyökumppaneille. Häviäjiä on silloin paljon, ja voittaja löytyy kilpailijoista.
Ahneuden stigma voi tehdä yrittäjälle vaikeaksi myöntää, että hän haluaa ansaita rahaa, ja tämä voi johtaa siihen, että liiketoiminta ei ole kannattavaa.
Liiketoiminnan ei tarvitse olla nollasummapeliä. Sen voi ja sen pitäisi olla tapa luoda arvoa kaikille osapuolille: asiakkaille, työntekijöille, yrittäjälle itselleen ja yrityksen sidosryhmille. Terveyden, onnellisuuden ja muiden elämän tärkeiden asioiden ohella myös raha voi ja saa olla yrittäjän tavoitteena. Terve suhde rahaan tarkoittaa tasapainon löytämistä ansaitsemisen, säästämisen, sijoittamisen ja kuluttamisen välillä. Se tarkoittaa myös ymmärrystä siitä, että raha on työkalu, ei päämäärä. Yrittäjän on tärkeää olla rehellinen itselleen taloudellisista tavoitteistaan ja luoda liiketoimintastrategia, joka tukee omien tavoitteiden saavuttamista.
Oman ja yrityksen varat
On helppo ajatella, että yrityksen menestys ja tulojen kasvu on suoraan verrannollinen yrittäjän henkilökohtaiseen vaurauteen, mutta näin ei ole etenkään yrittäjyyden alkuvuosina. Useimmilla yrittäjillä yrityksen varat osoitetaan ensisijaisesti liiketoiminnan kehittämiseen, laadun parantamiseen, työntekijöiden kouluttamiseen ja liiketoiminnan pitkäaikaisen kannattavuuden varmistamiseen.
Jos yrityksen varat ja omat varat sekoittuvat heti yrittäjyyden alkumetreillä, niin yrittäjä saattaa eksyä ahneuden ja lyhytnäköisen voiton tavoittelun polulle. Se ei palvele edes häneen omaa etuaan pitkällä tähtäimellä. Yksi yrittäjyyden tärkeimmistä säännöistä onkin, että yrittäjä ei käytä yrityksen pankkitiliä omana käyttötilinään, vaan määrittelee itselleen palkkatason, johon yritystoiminnalla on päästävä.
Jos yrityksen varat ja omat varat sekoittuvat heti yrittäjyyden alkumetreillä, niin yrittäjä saattaa eksyä ahneuden ja lyhytnäköisen voiton tavoittelun polulle.
Kun liiketoiminta ajan kuluessa rakentuu vakaalle pohjalle, asiakkaat ovat tyytyväisiä ja työntekijät motivoituneita ja osaavia, on oikeudenmukaista, että yrittäjä palkitsee itsensä. Tämä palkitseminen tulee nähdä yrityksen ja yrittäjän yhteisenä saavutuksena, ei ahneutena. Se on palkinto riskeistä, työstä ja sitoutumisesta yritykseen. Palkitseminen, kuten osingot, on osa terveen liiketoimintamallin ylläpitämistä, jossa yrittäjä saa ansaitsemansa korvauksen ja yritys kasvaa ja kehittyy jatkuvasti.
Menisitkö itse sankariyrittäjälle töihin?
Käännetäänpä ajatuskulku toisinpäin: olisitko valmis menemään töihin yritykseen, jossa yrittäjä painaa itse kuusitoistatuntista työpäivää, palkat ovat aina kaksi viikkoa myöhässä ja koskaan ei ole varmuutta töiden jatkumisesta?
Juuri sellaiseen tilanteeseen päästään, kun yrittäjän suhde rahaan on heikko. Itse yrittäjää saatetaan arvostaa ja ison firman toimitusjohtajaa haukkua kahvipöydässä, mutta kun tulee aika pyyhkiä pölyt CV:stä ja laittaa hakemusta sisään, niin duunari lähettää imelän viestinsä ison firman HR-osastolle.
Se on luonnollista, koska haluamme elämältä turvallisuutta ja vakautta. Juuri sellaista, mitä menestyvä ja vakavarainen yritys voi lähipiirilleen tarjota.
Voisimmeko jo 2020-luvulla rohkeasti puhua rahasta ja mitä se meille mahdollistaa yrittäjinä, työntekijöinä ja kansalaisina?
